Ryhmä majoittui Centeur-hotelliin, joka sijaitsi aika lähelle lentoasemaa ja sen olivat valloittaneet lentoyhtiöiden vapaavuorolla oleva henkilökunta sekä sekalainen joukko arabeja. Heti majoittumisen jälkeen mentiin hotellin luksusravintolaan syömään ja ruoka olikin todella hyvää ainakin Yrjön mielestä. Hän oli mielissään siitä, että ei ollut ryypännyt lennolla liikaa, sillä nyt ruoka maittoi. Tämän jälkeen heille esittäytyi joku Air Indian kiho, joka kertoi, että heille on järjestetty bussikuljetus lentoyhtiön pääkonttorin neuvotteluhuoneeseen, jossa on tarkoitus kertoa lyhyesti matkan aikatauluista ja tarkoituksesta. Sen jälkeen jokainen sai viettää iltansa kuten parhaaksi näkee. Tämä miellytti Yrjöä, koska hän paloi halusta mennä tutustumaan Intian kuuluisiin basaareihin.

Seuraavana päivänä muuan tšekkoslovakialainen Jaromiriksi esittäytynyt nuorehko mies kertoi Yrjölle, että hänelle oli tilattu suurlähetystön toimesta etukäteen maksettu taksi ja hän haluasi pyytää Yrjön mukaan reissulle vähän niin kuin tulkiksi. No, tsekin kielitaito ei kummoinen ollut, joten Yrjö päätti lähteä mukaan reissuun kaupunkikierrokselle ja saisihan siinä itsekin mukavasti vähän paikallistuntemusta samalla ja näkisi tärkeimmät nähtävyydet. Jaromir sanoi, että nyt pitäisi vain odottaa, niin Johniksi nimetty taksikuski tulisi heidät noutamaan hotellin edestä.

Ja pian muuan keski-ikäinen hymyilevä taksikuski tuli heitä kohti ja Yrjö kysyi häneltä, että oletko John? Olen, vastasi mies ja niin Yrjö ja Jaromir istuivat kohta vanhanaikaisessa Fiatin näköisessä taksissa. Yrjö ihmetteli Johnille, miksi kaikki autot ovat joko tätä mallia tai toista kokonaan mustaa tyyliä olevia pyöreämpikulmaisia autoja. Missään ei näy yhtään länsimaalaiselta vaikuttavaa autoa. John selitti, että Intiaan ei saa tuoda mitään tavaraa ulkomailta, koska valtio haluaa suojella omaa tuotantoaan. Tässä oli pointti, joka myöhemmin paljastui koko matkan tarkoitukseksi. Sitä Yrjö ei kuitenkaan vielä silloin tiennyt, mutta vanhan konnan ajatuksissa vilahti jo välähdys, että sittenhän tänne pitää salakuljettaa niitä länsimaalaisia tavaroita.

Kaupunkikierros oli antoisa, käytiin Hanging place-nimisellä hautauspaikalla, joka oli korkealla vuorella. Se oli valtava puutarhaa muistuttava paikka, joka sijaitsi aivan Intian valtameren partaalla. John kertoi, että vainajien tuhkat lasketaan tästä kohtaa tuulen ollessa oikeasta suunnasta meren syleilyyn. Komee mesta, mietti Yrjö. Ajettiin maailman kuuluun Taj Mahal-hotelliin, jonka muuten myöhemmin terroristit räjäyttivät ja siinä rytäkässä kuoli kymmenittäin ihmisiä, mutta se ei kuulu tähän juttuun.

Sitten mentiin mattokauppaan, jossa myytiin kuuluisia intialaisia käsin solmittuja mattoja. Yrjö oli kuvitellut, että itämaisia mattoja valmistettiin ainoastaan Lähi-Idän maissa, mutta oli väärässä. Rupian kurssin ollessa n. 0,5 mk eräskin erittäin kaunis vaalea matto maksoi vain 800 rupiaa, joten Yrjö osti maton. Sen hinta olisi ollut Helsingissä kymmenkertainen. Sitten käytiin kultakaupassa ja John sanoi, että jos kultaa haluaa ostaa, se kannattaa tehdä täällä, sillä tämä on valtion kauppa ja täällä ei huijata. Yrjö ei kuitenkaan kultaa ostanut ja Jaromirilla ei rahaa ollut.

Kun reissu oli kestänyt kolmisen tuntia, oli aika palata hotellille ja heti perille saavuttua, John sanoi, että tämä maksaa 90 rupiaa. Jaromir meni aivan suunniltaan. Hän huusi, että tämän piti olla etukäteen maksettu taksi. John väitti, että siitä ei ollut mitään puhetta. Yrjö mietti mielessään, että se on suunnilleen neljäkymmentäviisi markkaa, joten sehän naurettavan halpa hinta kolmen tunnin ajelusta kaupungilla ja saatiin vielä opastus samaan hintaan. Hän rauhoitteli Jaromiria ja sanoi, että älä huoli, minä maksan tämän. Yrjö ei hiffannut, miksi tämä oli katastrofi Jaromirille, mutta muutaman päivän kuluttua se hänelle selvisi eräillä illallisilla.