Iraniin viinakset menivät suunnitelmien mukaan Air Indian rahtikoneella ja aika ilmeistä on, että iranilaiset liikemiehet olivat lahjoneet tullivirkailijat, sillä sieltä tuli Haloselle iloinen telex, jossa vuolaasti kiiteltiin sujuvaa toimintaa. Tämä ei kuitenkaan ollut yksittäisenä kauppana mitenkään valtava näille veijareille, mutta hyvä päänavaus tuleville bisneksille. Se, että tässä kaupassa käytettiin Air Indian rahtilentoa, oli puhdas sattuma, sillä sen yhteys Frankfurtista nyt sattui vain sopimaan aikataulullisesti tällä kertaa parhaiten. Air Indialla ei ollut Suomessa edustajaa, mutta Ruotsissa oli ja pian tämän keikan jälkeen muuan Narendra Mitra ilmestyi Helsinkiin tapaamaan Paul Sunia. Mitra kertoi edustavansa Air Indiaa Tukholmasta käsin ja hänen toimialueensa olivat kaikki Pohjoismaat.

Mitra esitti Paulille kutsun tulla kahdeksan päivän vierailulle Bombayhin, jonka tarkoitus oli esitellä Air Indian toimintaa laajemmin eurooppalaisille rahtiagenteille ja siihen osallistuisi muutamista Euroopan maista valikoitu joukko IATA-agentteja. Tosiasia kuitenkin oli, että matkan tarkoitus oli sittenkin aivan muu kuin miksi se oli naamioitu. Sitä ei tietenkään virallisesti kerrottu, mutta se selvisi myöhemmin.

Paul otti kutsun vastaan näennäisen iloisena, mutta tiesi heti ettei missään nimessä voisi itse osallistua matkalle, koska hän ei tulisi saamaan viisumia Intiaan. Syy oli selvä, hän oli entinen CIA-agentti ja tämä kyllä tiedettiin aivan varmasti myös Intian suurlähetystössä.

Paulia kuitenkin asia kiinnosti ja siksi hän ajatteli lähettää matkalle serkkunsa Yrjö Ärjyn.

-        Kuule Yrjö, minä olen saanut kutsun Intiaan kahdeksaksi päiväksi, mutta minua matkustaminen ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä olenhan entinen lentoyhtiön johtaja, joten voisitko sinä edustaa minua tällaisella matkalla?

-        No hitto, totta kai saatana, enhän mä ole paljon matkustellut tähän mennessä. Tukholmassa asuin muutaman vuoden ja sitten olen käynyt Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa, joten totta mooses se mua kiinostaa. Mutta kun ne puhuu siellä tota sun englantias, niin miten sä luulet mun siellä pärjäävän?

-        Sinä puhut jo aivan riittävän hyvin englantia, joten kerron Narendra Mitralle, että sinä edustat siellä minua ja sillä siisti. Pidetään tätä nyt sovittuna ja kerron sinulle sitten kuinka käytännön järjestelyt kannattaa hoitaa.

-        Jep, mä lähden sinne kyllä ihan mielelläni.

Paul oli valistanut Yrjöä etukäteen, että vaikka Intiassa ei virallisesti viinaa ole, sitä saa kaikissa hotelleissa ja jos otat riskin, että Mitra on lahjonut tullin etukäteen kannattaa Frankfurtista ostaa whiskyä, konjakkia ja vodkaa niin paljon kuin kantaa jaksaa, sillä intialaiset ovat persoja brenkulle ja teet sillä itsellesi matkalla hyvän tilin. Yrjöhän ei ollut persaukinen, joten rahan ansaitsemisen takia sitä ei tietenkään kannattaisi tehdä, mutta eräät tahot Intiassa saattaisivat olla kiinnostuneita laajemmasta yhteisestä toiminnasta. Tämä oli myös Mitran mielessä jo kutsua esittäessään. Narendra Mitra oli saanut tietää työnantajaltaan, että nämä suomalaiset herrat olivat uskaltaneet viedä Iraniin seitsemänsataa litraa vodkaa, joten näitä kontakteja kannattaisi käyttää, jos halusi tuoda viinaa Intiaan. Sinne haluttiin muutakin, mutta sitähän eivät siinä vaiheessa tienneet sen kummemmin Paul Suni kuin Yrjö Ärjykään.