Yrjö mietiskeli mielessään, kuinka moni henkilö saattoi tietää, että hän oli ollut Ruotsissa toisella nimellä. Hän tuli siihen tulokseen, että spurguja lukuun ottamatta, ainoastaan Tepa ja sitten ehkä tämä Kaivola. Tepaa muistellessa, hän ajatteli, että Tepaan voisi ainakin luottaa ja hänelle pitäisi kyllä raportoida, missä nyt mennään, mutta antaa sen nyt olla. Soittelen lähipäivinä Tepalle. 

Hän jatkoi Angleterressa käyntejään ja pian sai huomata, että arkkitehtinä ja aatelisena esiintynyt Tauno oli oikeasti persaukinen, kuten hän oli ounastellut. Aina silloin tällöin Tauno saattoi jollain tekaistulla syyllä lainata häneltä pari kymppiä, mutta maksoi takaisin aina sovittuna ajankohtana, joten syytä huoleen ei nyt näyttänyt olevan. Useimmiten hän istui Metal and Technical Transport Oy:n johtajien pöydässä ja alkoi pikkuhiljaa hahmottaa, miten tätä kansainvälistä kuljetusliiketoimintaa hoidetaan. Nopeana oppijana hänellä oli kaikki edellytykset tajuta kaupan luonne.

Joidenkin kuukausien kuluttua Paul teki hänelle erittäin houkuttelevan tarjouksen. Paul sanoi, että Yrjö voisi perustaa agentuuriliikkeen, jolla olisi rajattomat mahdollisuudet tehdä hänelle alihankintatilauksia ja siten MAT Transportin lentorahtiosaston maine IATA:n sääntöjen kiertäjänä vähenisi. Jos Yrjö parantaisi vähän kehnohkoa englannin kielen taitoaan ja opettelisi IATA-agentin sääntöjä hieman, hän olisi oikea henkilö myymään näitä palveluja ilman mitään riskiä ja näin hän saisi laittomasti hankkimansa pääoman näyttämään lailliselta. Tällaisia tarjouksia ei usein tehdä. Nykyään sitä kutsuttaisiin rahan pesuksi. Siinä oli nimittäin se etu, että siitä lähtien hänen ei ikinä tarvitsisi maksaa ravintolalaskujaan omasta taskustaan ja voisi tehdä muitakin hankintoja firman nimissä ja saisi ne vielä kaiken lisäksi verovähennyksiin. Ravintolaskut saattoi siihen aikaan vähentää rajoituksetta verotuksessa.

Näin Yrjö sitten perusti Pan World agency Oy-nimisen yrityksen omaan kotiosoitteeseensa ja alkoi soitella lentorahtipalveluja tarvitseviin yrityksiin esiintyen yrityksensä toimitusjohtajana. Hän oli oppinut jo puhumaan ns. kuljetusliikeslangia näiltä uusilta tuttaviltaan, joista Aarne Kaivola ja Paul Suni olivat häntä eniten valistaneet. Kaivolalle tämä järjestely sopi erittäin hyvin, mutta sitä tämä ei tiennyt, että ainakin jossain määrin häntä vedettiin höplästä. Nimittäin Kaivolalle ei tilitetty ihan kaikkia dollareita, joita itä-eurooppalaiset lentoyhtiöt antoivat tiskin alta, vaan osan niistä jakoivat Paul ja Yrjö.