Brexit – vaikea ero

Kun kävi selväksi, että Britannia haluaa ottaa eron EU:sta, arvelimme, että tästä ei tule helppo ero. Kuten aika usein, tässäkään erossa ei varmasti erota ns. ystävinä, vaikka niin usein väitetään. Tulee monenlaisia prosesseja, joita ei ennen eroa osattu ehkä tarpeeksi ajatella.

EU:n ja Britannian erossa ei niinkään ole kyse siitä, missä kukakin asuu jatkossa, koska molemmilla on valmiiksi jo oma asunto, mutta huoltajuus ja sen tuomat haasteet on sitten jo aika massiivinen ongelma. Britannia lähettää ottamansa ottolapset aivan varmasti takaisin EU:n hoidettaviiksi Latviaan, Liettuaan ja esim. Puolaan.

Britannia tulee tuskin maksamaan elatusapua (kans.om. ruokkoja) em. maille palauttamistaan ottolapsista (vierastyöläisistä) ja tästä tullaan varmasti vielä käymään kiivasta sananvaihtoa Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa, jonne ero väistämättä päätyy puitavaksi.

Vielä tullaan näkemään valtava määrä ns. tapaamisoikeuskiistoja, joita Britannia tuskin haluaa ollenkaan, mutta EU tulee niitä vaatimaan varmasti, koska kyllähän lapsen on saatava tavata molempia vanhempiaan säännöllisesti.

Ipls jää seuraamaan tulevia tapahtumia mielenkiinnolla.

UUTUUSSANOJA VUODELLE 2017

Alapäätoimittaja Kimmo Laineen juttu 1.1.17

Toimituksemme on tinassa ennustanut joitain uusia sanoja, joiden odotetaan tarttuvan kielenkäyttöön vuoden 2017 aikana.

Vaimoystävä: vaimo jonka kanssa lisäksi viihtyy ihan hyvin.

Trumpelo: kuin tumpelo, mutta suurvallan presidentin mittaluokassa.

Megaani: veganismin yleistyessä todelliset hipsterivegaanit kokevat tarpeen lokeroitua vielä pienempään yhteiskunnan lokeroon. Myös ihmisten kaltoinkohtelu nähdään heidän mielestään paheksuttavana.

Tieksä: Eksän ja nyksän välimuoto. Kun tavallaan ootte yhdessä mut tieksä kulta kun se ei oikeen toimi?

Vaalitutus: koko kevään täyttävä fiilis kuntavaalien lähestyessä, aikana, ja jälkeen. Vaalituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä.

Ulfie: selfiet on niin 2016. Ultraääniselfiestä tulee lapsesi ensimmäinen kuva facebook-tilille joka avataan heti hedelmöitymisen tapahduttua.

Arvasikko: Koska uutisten otsikointi on muuttunut journalistin ohjeiden vastaiseksi, tilanne korjataan korvaamalla "otsikko" sanalla "arvasikko". Klikkaa tarkistaaksesi arvasikko oikein mitä tässä uutisessa oikeasti käsiteltiin, facebookpostauksen perusteella? Arkea keventävää trivial spruittia.

Muoviämpärin kirkko: luterilaisen kirkon menettäessä jäseniä, uusi uskontokunta on vireillä. Suomalaisten on huomattu palvovan muoviämpäreitä, ja uusi uskontokunta Pyhän Ämpärin Veljeskunta onkin jättänyt anomuksensa saadakseen rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan aseman veroetuineen. Ämpärit ovat ovat osa sakramenttia, joten niiden tulee olla kirkon jäsenille 

FOLKS SLUSH HELSINKIIN

Hei trilobiitit ja arkkieliöt, on aika perustaa ikäihmisten oma Slush tapahtuma. Koska Guggenheim projekti näyttää nyt haudatun lopullisesti ja Slush tapahtuma on saavuttanut aikuisuuden, me IPLS:ssä aiomme kantaa kortemme kekoon.
Lähdemme ajamaan asiaa yhdessä Helsingin kaupungin kanssa ja tulemme anomaan 80 miljoonan €:n avustusta paviljongin rakentamiseksi Eteläsatamaan tarkoitusta varten.

Folks Slush on tarkoitettu pysyväksi, jokapäiväiseksi tapahtumaksi jolla on kerätään kansainvälistä rahoitusta vanhusten yritystoimintaa varten.

Oletko virkeä vanhus? Jos olet ja kiinnostunut yritystoiminnasta, tule mukaan. Jos osaat leipoa karjalanpiirakoita, kutoa sukkia ja lapasia, tehdä puutöitä, veistää kaarnaveneitä tai ihan mitä vain kiinnostavaa, tule mukaan. Kansaivälistä rahaa alkaa virrata Helsinkiin ja 550 000 uutta turistia tulee vuosittain kaupunkiin ihmettelemään teidän aktiivisuuttanne.

Loviisan ammaopiston siemennestetiedote

Loviisan seudulla, etenkin ammattiopisto Amiston läheisyydessä esiintyy tänä keväänä lisääntyvässä määrin siemennestettä pusikoissa ja lähistön metsiköissä.

Amiston biologian opettaja Alma Vulvanovski sanoo, että ilmiö on tuttu kaikkien ammattiopistojen läheisyydessä näin keväisin eikä tätä voida pitää mitenkään poikkeavana.

Siemenneste ei aiheuta allergiaoireita, mutta herkimpiä tirkistelijöitä sen näkeminen saattaa järkyttää.

VR vaihtaa junat linja-autohin

Tänään VR on ilmoittanut häiriöistä junaliikenteessä jälleen. Tämä kovin usein toistuva ilmiö on saanut VR:n harkitsemaan aivan uusia avauksia liikenteen sujuvuuden takaamiseksi.

Toimituksemme on saanut haltuunsa salaisen muistion, joka on laadittu VR:n hallituksen kokouksessa päätetyn seurauksena. Muistiossa mainitaan, että raideliikenne ei toimi ja siksi on tehtävä rohkeita avauksia asian saamiseksi kuntoon.

Koska liikennehäriön sattuessa turvaudutaan aina linja-autoihin, korvaavaksi kuljetusmuodoksi on esitetty, että siirryttäisiin kokonaan linja-autoihin.

Soitimme Trantech Oy:n tomitusjohtajalle, joka vahvisti, että VR on lähestynyt heitä ja kysynyt, voitaisiinko junanvanujen valmistus vaihtaa linja-autojen koreihin. Raitiovanuja valmistamme jatkossakin, mutta olemme aloittaneet linja-autojen korien tuotantolinjan valmistelun, sanoo toimitusjohtaja.

Posti alkaa toimia viinakauppiaana

Posti, ent. Itella, ent Posti on tehnyt sopimuksen Sinerbrykoffin kanssa tämän tuotteiden kuljettamisesta kaikkialla Suomeen. Postin henkilökunta hyllyttää kaupoissa oluet ja siiderit sekä kerää tyhjät pakkaukset ja kuljettaa ne kierrätykseen.

Saamiemme tietojen mukaan näkyvissä on vasta jäävuoren huippu, sillä palvelua tullaan edelleen kehittämään siten, että Posti muuttuu pikkuhiljaa myös Alkoksi ja siitä edelleen kapakoiksi.

Liiketoiminnan kehittäminen on meidän elinehtomme, sanoo nimettömänä haastattelun antanut Postin liiketoimintajohtaja. Emme voi kantaa pelkkiä laskuja ja aikakausilehtiä enää, vaan meidän on saatava tulovirtaa muilla tavoin. Lumityöt, ruohonleikkuut ja ruokakuljetukset kotitalouksiin ei meille enää riitä, vaan olemme huomanneet, että esimerkiksi asiamiespostien muuttaminen kapakoiksi olisi aivan soveliasta oheistoimintaa, sanoo liiketoimintajohtaja.

Turussahan on esimerkiksi Apteekki-niminen kapakka. Sehän tarkoittaa sitä, että jos perheenisä sanoo lähtevänsä Apteekkiin, ei puoliso tajua olla huolissaan. Me iskemme samaan markkirakoon ja uskomme, että sama toimii Postin kohdalla. Ei yksikään vaimo sano mitään, jos mies kertoo olevansa menossa Postiin.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Julkaisemme poikkeuksellisesti mielipidekirjoituksen

" Jos toi Heikki Paasonen ei häivy mun telkkarista, mun tarttee ostaa uus telkkari, stana! Siitä tulee varmaan parempaa ohjelmaa.

Joku helvetin Voice of Finland ja laulajia, jotka laulaa ihan metikköön ja se on kyllä Paasosen vika se.

Mä ostan sellasen telkkarin, josta tulee laatuohjelmaa, kuten Miami Vice ja muuta missä ajetaan Ferrareilla juma, jolla mäki ajoin Sveduissa aikanaan.

Kyllä mäki lauloin joskus muinoin Malmin gospel-kirkkokuorossa, joten jotain mäki laulamisesta tiedän v**tu! Ne stikkas mut kuuseen sieltä, koska muka haisin viinalle, mut lauloin paremmin ku Olavi Virta kännissä.

Pitäkää tunkkinne helvata!

Terkuin: Yrjö Ärjy, meteorologi, Helsinki, Malmi, Suami, Maapallo!"

Torttutohtori on maistanut kaikkia torttuja

Kyse on tietenkin Runebergin tortuista ja asiasta uutisoi Iltalehti.

Se, miten IPLS:n toimituksessa torttutohtori käsitetään, on sitten eri asia ja mieleen juolahtaa lähinnä meteorologimme Yrjö Ärjyn villit vuodet Helsingin Malmilla. Häntä olisi voinut hyvällä syyllä kutsua torttutohtoriksi, sillä hänen tiedetään maistaneen lähes kaikkia Malmin torttuja, mutta tietojemme mukaan hän ei sentään niitä syönyt. Maistoi vain.

Emme tavoittaneet Ärjyä kommentoimaan asiaa, sillä epäilemme hänen majailevan Tampereella, sillä mustamakkarakuningatar Mervi Tapola on vihjaissut julkisuuteen, että rakkaus maistuisi. Näin ollen epäilemme Ärjyn maistelevan nyt muutakin kuin mustaamakkaraa.

Tästä puhutaan vielä käräjillä, saatana!

Jussi Hakulinen ei hyväksy sitä, että hänen säveltämänsä kappale Joutsenlaulu esitetään Vain elämää-ohjelmassa. "Se on niin henkilökohtainen, että se ei sovi muiden esittämäksi". Näin luonnehti Hakulinen asiaa Enbuske, Veitola & Salminen-ohjelmassa.

Jussi Hakulisella on oikeudet kaikkiin säveltämiinsä ja sanoittamiinsa kappaleisiin, tästä ei liene epäselvyyttä, mutta se, että Olli Lindholm, joka ei laula vaan huutaa, esittää biisin, on jo vähän tulkinnanvarainen asia. Ohjelmassa tarkoitus on, että joku muu kuin Olli Lindholm sen esittää ja se jurppii Jussi Hakulista.

Meni vuosia, ennen kuin Lindholm alkoi huutaa laulua, mutta teki sen lopulta kuitenkin ja tästä IPLS:n toimituksessa ollaan huolestuneita. 

Kuten sanottu, IPLS tulee olemaan paikalla, kun asiasta käräjöidään.